Perjantaina oli kaunis päivä (kuten koko viikonloppuna) ja lähdin sitten vähän ulos kävelemään ja haistelemaan kesäisiä tuulahduksia. Kävin syömässä jäätelön ja palasin kotiin. Olo oli jo hieman tasaantunut. Sitten se tapahtui.. tuttavani, jonka veli pääsi nyt ylioppilaaksi soitti minulle ja sanoi tulevansa tunnin päästä hakemaan minut heille, jotta koemaistelisin vähän ylioppilasjuhlissa tarjottavia ruokia. Hän on ravintolakokki ja teki itse juhlissa tarjottavat ruoat etukäteen niin valmiiksi kun suinkin voi. Mikäs siinä sittn, ajattelin itsekseni. Kävin suihkussa, vaihdoin shortsit ja T-paidan päälle, koska ilma oli niin lämmin. Kaveri haki minut sovittuna aikana ja menimme juhlapaikalle hänen vanhempiensa luokse. Ruokia oli monenlaisia ja kaikkia tuli maisteltua ja omat mielipiteet annettua. Sitten siirryttiinkin pääasiaan eli boolikokeiluihin. Hänellä oli monta eri vaihtoehtoa, joista hän ei ollut vielä päättänyt mitä tekee. Ajattelin, että ei kai lasillinen pari boolia tätä lopettamispäätöstä horjuta.. mahdoinkohan itsekään uskoa itseäni.. sitten tuli maisteltua yhtä ja toista sorttia. Ja pitihän ruokien kanssa tarjottavat viinitkin vielä koemaistaa. Eli melko paljon tuli loppujen lopuksi juotua. Kaverin äiti ehdotti, että jäisin heille yöksi, jos vaikka voisin olla sitten aamulla kaverin apuna keittiössä. Vähän epäröin, mutta äiti-ihminen oli jo hakenut minulle sopivat vaatteetkin miehensä varastoista, joten ei kai siinä sitten voinut muuta kuin suostua ehdotukseen. Otettiin siinä sitten vielä yömyssyt ja mentiin kaikki nukkumaan.

Aamulla olo oli kuin nyrkillä hakattaisiin päähän.. ei auttanut valittaa.. itsepähän olin taas oloni aiheuttanut. Juhlakalu vanhempineen lähti koululle jäin kaverin kanssa laittamaan ruokia valmiiksi. Siinä otettiin sitten kumpikin kaljat vähän oloa helpottamaan. Päivä meni muuten ihan mukavasti, mutta skumppaa tuli otettua pari lasillista ja muutama siideriä juotua sillä ilma oli keittiössä ja muutenkin ulkona todella kuuma. Juhlien jälkeen autoin vielä siivoamisessa. Minulle tilattiin ja maksettiin taksi, jolla pääsin kotiin. Sain myös yhden kuohuviinipullon mukaani "matkaevääksi". En avannut kuitenkaan pulloa vaan laitoin sen kaappiin pahan päivän varalle. Tänään oloni on ollut taas ihan kohtuullisen hyvä eikä mitään suurempia ahdistuskohtauksia ole tullut. Viime yönä tosin näin unta, jossa kuolin.. siihen sitten säpsähdin hereille eikä uni enää tullut.

Ilman noita yo-juhlia olisin ollut kenties pari päivää kauemmin kuivilla. Nyt laskenta on lähtenyt liikkeelle eilisestä noin klo. 21 stä.. eli 18 tuntia takana ilman akoholia. Eivätkä lauantaina otetut annokset olleet kovin suuret.. sillä voin hieman lohduttautua. Matka täysraittiuteen tullee olemaan pitkä ja kivinen, mutta uskon, että lopussa kiitos seisoo.